Perjantai 13. päivä

Viimeinkin perjantai! On tätä odotettukin. Ja enää kolme viikkoa kesälomaan, aikahan kuluu kuin siivillä. Ja tasan kuukauden päästä saavumme Vegasiin. Hääkuume senkun nousee, eikä sitä ainakaan laskenut se, että mun taivaallisen ihana sormukseni saapui tällä viikolla. Hääkampauksen ja meikin varasin nyt sitten muualta - tulee nelisenkymppiä halvemmaksi kuin hääpaikan tarjoama käsittely, vaikka tässäkin tapauksessa stylisti tulee meidän hotelliin. Ja taitaa pin up -tyylin! Meikki on airbrush -meikki eli tehdään kynäruiskulla. Kestää ilmeisesti paljon paremmin autiomaan kuuman ja kuivan ilman. Väittävät, että kestää jopa 24 tuntia. Lisäksi laitetaan tekoripset. Eilen aloin selailemaan myös Vegasin ravintoloita, jotta saadaan varmasti pöytä vihkimisen jälkeen juuri sieltä mistä halutaan. On vaan hieman paljon vaihtoehtoja!



Perjantai 13. päivän kunniaksi teen pyhiinvaellukseen entiseen kotikaupunkiini, jota välttelen kuin ruttoa. Onneksi myös kaikki lähisukulaiset ovat karistaneet sen paskakaupungin tomut jaloistaan, joten siellä ei ole pakko käydä. Viha on ehkä hieman turhan vahva ilmaisu, mutta voi sanoa, että ainakin inhoan sitä paikkaa syvästi. Muutettiin sinne, kun olin ekalla luokalla ja vuosi lukion jälkeen lähdin. Kolme ja puoli vuotta myöhemmin palasin hetkeksi, ennen kuin sain työn ja asunnon hankittua Helsingistä. Nyt koen Helsingin täysin kotipaikakseni, eikä mulla ole mitään tunnesiteitä entiseen kotikaupunkiini. Kaikki ystävätkin ovat ovat muuttaneet pois, eikä mulla ole siellä ketään. Mikä on siis hiton hyvä asia. Tänään mennään hakemaan sieltä autoa, jonka saamme Olbifrusin Johannekselta lainaan huomista show'ta varten.



Nyt tunnen taas vaihteeksi oloni melko rauhaisaksi huomisen show'n suhteen. Sellainen olo, että mikään ei voi mennä pieleen ja katsojia tulee valtavasti ja kaikki vaan menee ihan loistavasti! Aikamoista vuoristorataa taas nämä fiilikset. Iltaan mennessä olen varmaan taas täysi stressikimppu. Japanilaiset vieraat saatiin onneksi majoitettua muualle, joten ei tarvitse stressata heidän kestitsemisestä ja viihdyttämisestä. Ja mikä parasta, ei tarvinnut siivota!

Meidän rauhallinen talo on historiaa. Seinänaapuriin on ilmeisesti syntynyt vauva. Koliikki taitaa vaivata pikkuista, kun se huutaa. Ja huutaa ja huutaa ja huutaa. Nonstoppina 24/7 ja ihan järjettömän kovaäänisesti. Ja se on juuri se ääni maailmassa, jota siedän kaikkein huonoiten. Mieluummin asuisin vaikka räjäytystyömaan naapurissa. Olin eilen vaarassa menettää elämänhaluni, mutta onnistuin palauttamaan sen parilla suurella lasillisella valkoviiniä ja U2:lla. Ehkä pitäisi alkaa harkitsemaan jotain äänieristystäkin.



Eilen kävin Sellossa etsimässä olkaimettomia rintaliivejä. Kaikki tuntuivat jotenkin huonoilta ja epävakailta ja yllättäen löysin Lindexiltä tukevat ja mukavat. Saa sitten nähdä kuinka kauan ne kestävät. Anyways, ei ollut tarkoitus puhua siitä mitä ostin, vaan siitä, että olin taas raivon ja pakokauhun vallassa vietettyäni vaivaisen tunnin ostoskeskuksessa. Vihaan shoppailua ja hoidan kaikki mahdolliset ostokset netin kautta. Ruokaostoksetkin tekisi mieli hoitaa netin kautta. Niin säästyisi myös heräteostoksilta - joita ruokakaupassa teen lähinnä juustohyllyllä. Shoppailu voisi olla ihan ookoo, jos ei olisi muita ihmisiä. Hitaasti käveleviä, valtavilla laukuillaan töniviä, tien tukokseksi jääviä, rullaportaat tukkivia, kovaäänisiä, pahalle haisevia ynnä muita ihmisiä. Ja kirkuvia kakaroita. Kesähessumyyjiä, jotka eivät osaa käyttää kassaa. Toivottavasti rikastun nopeasti ja voin lakata shoppaamasta rahvaan joukossa. Hah.

Kylläpäs kiihkoilen taas asioista. Ehkä se tästä helpottaa, kun kello tulee kolme ja työviikko on ohi. Ensi yöksi laitan kyllä tulpat korviin ja herään aikaisintaan kymmeneltä. TGIF.