Ajatuksia kuluneesta vuodesta ja vähän tulevaisuudestakin

Kulunut vuosi on ollut rankka. Olen joutunut tekemään vaikeita päätöksiä, joista jotkut tulevat muuttamaan loppuelämäni. Olen myös joutunut luopumaan asioista, jotka ovat olleet minulle tärkeitä, ja käynyt läpi valtavaa sisäistä kuohuntaa - melkeinpä voisi sanoa, että olen uudessa murrosiässä. Se jatkuu edelleen, varmasti vielä pitkään. Olen täyttänyt 35, mikä tarkoittaa sitä, että olen lähempänä neljää kuin kolmea kymppiä. Se on vähän pelottavaa.

Yhtäkään hetkeä en silti vaihtaisi pois. Kaikkien noiden koettelemusten sijaan yritän muistaa vuoden 2011 muutoksen vuotena. Itsetuntemuksen vuotena, jos sallitte kliseisen ilmaisun. Olen oppinut uusia asioita itsestäni ja muista ihmisistä, tiedän miksi reagoin tiettyihin asioihin niin kuin reagoin, näen ja myönnän omat puutteeni ja suhtaudun niihin kasvun paikkoina. Asioina, joihin voin vaikuttaa.

Olen oppinut myöntämään, kun tajuan olevani väärässä, mutta myös taistelemaan sellaisten asioiden puolesta joihin uskon. Olen oppinut luovuttamaan silloin, kun taistelua ei voi voittaa. Joskus on vain pakko heittää hanskat naulaan. Osaan vaatia kuulluksi tulemista ja kunnioitusta silloin, kun se minulle kuuluu. Eliminoin elämästäni ne asiat (ja ihmiset), jotka eivät aiheuta muuta kuin pahoinvointia.

Yksi tärkeimmistä asioista on se, että olen opetellut puhumaan vaikeista asioista ja avaamaan suuni silloin, kun on sanottavaa. Tämä ei aina suju, mutta jatkan harjoituksia. Elämä on paljon helpompaa, kun ei koko ajan kanna mukanaan pahaa mieltä ja pahaa oloa. Yritän elää väistämättä kaikkea konfliktia, vaikka se vaikeaa onkin. Yritän myös opetella ajattelemaan omaa parastani sen sijaan, että teen asioita siksi, että muilla olisi hyvä olla. Yritän opetella olemaan kantamatta jatkuvaa huolta toisista ihmisistä, koska se rampauttaa minut täysin. Pakko opetella luottamaan siihen, että aikuiset ihmiset osaavat pitää huolta itsestään.

Alkuvuoden kahdet päällekkäiset opinnot sekä nämä tunnekuohut ja sisäiset taistelut aiheuttivat sen, että väsyin totaalisesti. Koko marraskuun ja valtaosan joulukuusta olisin halunnut vain nukkua. Kieltäydyin kuitenkin antamasta valtaa uupumukselle ja painoin menemään hampaat irvessä, vaikka olisin tahtonut piiloutua peiton alle nyyhkyttämään.

Nyt on sellainen olo, että jonkinlainen lukko on alkanut avautua. Kun ajattelen tulevaisuutta, olen positiivinen. Aloitan taas opinnot ensi vuonna - ainakin yhdet - ja olen taas innostunut työstäni ja odotan innolla tulevia projekteja. Suunnitteilla on myös monenlaisia omia pikku projekteja, joille aion antaa aikaa ensi vuonna sen sijaan, että istun sohvalla tuijottamassa Sons of Anarchya lasittunein silmin. Lisäksi tahtoisin vastedes nähdä ystäviäni ja perhettäni useammin.

Vuonna 2012 tulen jatkamaan taisteluani itsetuntemuksen ja ymmärtämyksen tiellä ja tiedän, että se ei tule olemaan helppoa. Palkitsevaa se tulee silti varmasti olemaan.

Tahdon kiittää erityisesti miestäni, joka on tukenut minua, vaikka en ole sitä helpoksi tehnyt. Kiitokset menevät myös työnohjaajalleni, jolta olen saanut uusia näkökulmia, esimiehelleni, joka luottaa ja antaa tilaa omalle ajattelulle, sekä työparilleni, jonka kanssa olen käynyt lukemattomia hedelmällisiä keskusteluita.

On myös muita, jotka kiitokseni ansaitsevat, mutta en heitä nimeä, koska unohtaisin kuitenkin jonkun tärkeän. Kiitän siis kaikkia, jotka ovat kuunnelleet minua, tarjonneet tukea tai olkapäätä, ja myös niitä, jotka ovat minulta tukea ja neuvoa hakeneet. Kiitos luottamuksesta.

Päivä 8: Suosikkikuva

Rikon taas sääntöjä, kun en osaa päättää, minkä kuvan valitsisin. Laitan siis kolme. Sue me.

Olen kuvannut paljon kukkia ja muuta ihmeellistä anopin puutarhassa ja tykkään näistä kuvista tosi paljon. Tämä on yksi ehdottomista suosikeistani:

Richmond Park, Lontoo, huhtikuu 2011:

Richmondista löytyi paljon jänniä pieniä kujia. Tämä oli erityisen viehättävä yksityiskohta:

Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut

Kuvaa ei ole aiemmin julkaistu, koska saimme hääkuvamme vasta muutama päivä sitten. Pitkät toimitusajat... Las Vegas, 17.9.2010. Yksi elämäni onnellisimmista päivistä. Elvis saattelee minua "alttarille" ja minua vähän itkettää. Siksi lainausmerkeissä, että kyseessä ei ollut millään tavalla uskonnollinen tilaisuus.

Päivä 6: Teema “vihreä”

Anopin kukkapenkistä kuvattu vajaa pari viikkoa sitten. Ei hajuakaan, mikä kasvi kyseessä.

Äh, rikon sääntöjä ja laitan vielä pari lisää. Näitä vihreitä kuvia tuli otettua niin paljon.

Päivä 5: Vanha kuva

Pari päivää on taas jäänyt välistä kiiruksen ja väsymyksen vuoksi. Sen vuoksi ollaan menossa vasta päivässä 5. Päivän teema on vanha kuva. Kuvassa vanhempani parikymppisinä.

Kävin kaupungilla syömässä kaverin kanssa ja tuli vähän huono olo. Liekö ollut jotain ruuassa vikana. Palatessani jouduin junassa pelottavaan tilanteeseen, kun romanikerjäläisjengimummeli mittaili silmillään mun sormuksiani ja huuteli toisella puolen vaunua istuville tovereilleen moneen kertaa.

Laitoin miehelle viestin, että tulee heti asemalle vastaan. Kun nousin poistuakseni junasta, alkoi kamala huutelu ja huitominen, mutta onneksi samaan aikaan nousi junasta iso joukko ihmisiä. Oli ihanaa nähdä iso ja "pelottava" mieheni asemalaiturilla vastassa, melkein helpotuksen itku pääsi... sydän hakkasi vielä kotonakin, kun tilanne oli tuntunut niin uhkaavalta.

Tämän episodin jälkeen sovittiin, että kumpikaan meistä ei liiku junalla yöllä yksin, eikä ainakaan humalassa. Vaikka taksimatka maksaakin muutaman kympin, on se pieni hinta turvallisuudesta.

Ja onneksi me ollaan jo päästy yhteisymmärrykseen siitä, että me muutetaan maalle. Ei nyt tänä vuonna eikä ehkä vielä ensi vuonnakaan, mutta tulevaisuudessa. Toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin.

Päivä 4: Harrastus

Eilen en ehtinyt kirjoitella, koska aamupäivä meni nukkuessa hyvässä seurassa ja hyvän viinin kera pitkäksi vierähtäneen perjantai-illan jälkeen. Iltapäivällä pitikin sitten jo rientää juhlimaan siskon synttäreitä.

Nelospäivän teema on harrastus. Viimeksi olen ampunut vuosi sitten (ja silloin todella huonosti, osuin kai kahteen savikiekkoon), mutta toivottavasti saan taas pian pyssyn kouraani. Eniten tykkään ampua käsiaseella, mutta myös pumppuhaulikko kuuluu lemppareihin. Minulla on SRA-kortti ja toiminnallinen ammunta onkin paljon mielenkiintoisempaa, kuin rata-ammunta. Radalla tosin osun paljon todennäköisemmin!

Ammunta on hyvä harrastus - sitten kun zombie apocalypse tulee (ja sehän tulee ihan väistämättä josain vaiheessa), on suuremmat mahdollisuudet selviytyä ;) Kuvassa ensimmäinen kohtaamiseni pumppuhaulikon kanssa. Kuva otettu Lopella joitain vuosia sitten.

Päivä 3: Perheenjäsen

Siellä on kesä! Tuli polkiessa vähän hiki, kun mittari puskee kolmeenkymppiin ja tuosta matkasta on puolet loivaa ylämäkeä. Hyvä fiilis silti, jotenkin kierolla tavalla nautin siitä, että hikoilen kuin sika. Sitä paitsi en aio enää ikinä valittaa kuumuudesta. En viime talven jälkeen. Sitä paitsi minä olen meidän perheestä se, joka voisi muuttaa Los Angelesiin tai Las Vegasiin tältä istumalta. Pitää siis opetella nauttimaan kunnon helteestä.

Tänään en jaksa tämän enempää höpötellä, kun pitää vähän chillata vähän ennen kuin lähdetään ihmisten ilmoille. Päivän kuvaan siis. Kuvassa kaunis äitini yli 30 vuotta sitten eli vähän yli kaksikymppisenä. Ja se blondi olen minä. Äiti on minulle niin kovin rakas ja toivon kovasti näkeväni hänet huomenna.

Bonuksena kaunis pieni siskoni, joka täyttää huomenna 30. Kuva on Las Vegasista viime vuoden syyskuulta, muutamia tunteja ennen kuin minä ja mieheni sanoimme "I do". Kampaus oli vasta tekovaiheessa - ei se tuollaiseksi jäänyt!

Päivä 2: Suosikkitavara, ja muuta höpötystä.

Pääsin viimein avaamaan pyöräilykauden eilen. Lupasin jo viime kesänä, että tänä kesänä ajelen uudella tuliterällä fillarilla, mutta tuli poljettua niin luvattoman vähän, että wanha saa vielä luvan kelvata. Ainakin 500 kilsaa sillä pitää ajella vielä, vaikka rämiseekin aika lailla. Eihän siihen kauaa kestä, kun työmatka on yhteensä 11 kilometriä päivässä!

Kunto pääsi talven aikana romahtamaan aivan totaalisesti, kun kompastelin joulukuussa: revin nilkasta nivelsiteet ja jalkapöytä murtui. Paraneminen kesti yli neljä kuukautta ja välillä jalka oli niin kipeä etten voinut edes kävellä. Onneksi pystyin tekemään etätöitä aina kun jalka äityi pahaksi. Kuntoutus oli melkeinpä se kaikkein tuskallisin osuus, nilkka oli arpeutunut ja jäykistynyt. Kun seisoin nenä seinää kohti, varpaat pari senttiä seinästä, en saanut polvea seinään, kun nilkka ei vain taipunut. Sen venyttely sattui niin, että välillä oli pakko huutaa. Hui.

Olen siis säälittävän huonossa kunnossa ja ikäloput mummotkin polkevat mun ohitseni jopa ylämäessä, mutta eiköhän tämä tästä. Tsemppiä minulle! Fillaroinnin lisäksi olen taas eksynyt jumpallekin muutamaan kertaan ja tarkoitus on panostaa siihen, joten eiköhän se kunto ala kasvaa taas kohisten. Salitreenistä haaveilen, mutta se vähän pelottaa vanhojen vammojen sekä kaularangan nivelrikon vuoksi. Pitäisi kai palkata personal trainer, joka ymmärtää tuollaisten juttujen päälle, ainakin auttamaan uudestaan alkuun.

Kakkospäivän kuvan teemana on suosikkitavara. Mietin tätä pitkään ja tulin siihen tulokseen, että voisin melkein kaikesta luopua. Toki rakastan tietokonettani, kameraani, kirjojani ja vaikka mitä muuta sälää, mutta se tärkein on kulkenut jo kohta yhdeksän kuukautta aina mukana, vasemman käden nimettömässä. Se on titaania, joten edes minä en sitä saane rikottua.

Samalla näette myös järkyttävät nakkisormeni.

Kramppeja ja nyrjähdyksiä

Ai niin, päätin myös uuden alun kunniaksi vaihtaa blogin nimen. Tämä kuvaa minua. Piste. Kaikki minut tuntevat ihmiset tietävät, mitä tarkoitan.

(Olen ehkä maailman onnettomuusalttein ihminen.)

30 päivää, 30 kuvaa

Aikaa on taas vierähtänyt, kun opiskelut ja stressi ovat vieneet ajan ja voimat. Nyt yhdet opinnot on saatettu menestyksekkäästi päätökseen, toiset jatkuvat vasta ensi vuonna ja stressi on alkanut helpottaa monestakin syystä.

Aloitan uudelleen bloggaamisen osallistumalla 30 päivää kestävään haasteeseen teemalla 30 päivää, 30 kuvaa.

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

Ensimmäisen päivän kuva on siis omakuva. Tämä on viime vuodelta ja minulla on siniset piilarit silmissäni - sen takia näytän niin oudolta ja vieraalta!