Päivä 8: Suosikkikuva

Rikon taas sääntöjä, kun en osaa päättää, minkä kuvan valitsisin. Laitan siis kolme. Sue me.

Olen kuvannut paljon kukkia ja muuta ihmeellistä anopin puutarhassa ja tykkään näistä kuvista tosi paljon. Tämä on yksi ehdottomista suosikeistani:

Richmond Park, Lontoo, huhtikuu 2011:

Richmondista löytyi paljon jänniä pieniä kujia. Tämä oli erityisen viehättävä yksityiskohta:

Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut

Kuvaa ei ole aiemmin julkaistu, koska saimme hääkuvamme vasta muutama päivä sitten. Pitkät toimitusajat... Las Vegas, 17.9.2010. Yksi elämäni onnellisimmista päivistä. Elvis saattelee minua "alttarille" ja minua vähän itkettää. Siksi lainausmerkeissä, että kyseessä ei ollut millään tavalla uskonnollinen tilaisuus.

Päivä 6: Teema “vihreä”

Anopin kukkapenkistä kuvattu vajaa pari viikkoa sitten. Ei hajuakaan, mikä kasvi kyseessä.

Äh, rikon sääntöjä ja laitan vielä pari lisää. Näitä vihreitä kuvia tuli otettua niin paljon.

Elossa ollaan

Tässähän on vierähtänyt kuukausi, kun viimeksi tänne jotain näpyttelin! Kaksi ja puoli viikkoa siitä meni reissussa - nyt on nähty Los Angeles, Las Vegas, koko hiton autiomaa niiden välillä, Long Beach, Universal Studios, Barstow, Hoover Dam, Boulder City, Grand Canyon West ja vaikka mitä muuta! Ja mikä tärkeintä, on tahdottu ja vannottu valoja itsensä Elviksen edessä!

Ensimmäisenä päivänämme Los Angelesissa suuntasimme Santa Monicaan, josta oli suunnitelmana kävellä Veniceen Muscle Beachille. Sattumoisin tuo päivä oli Labour Day - virallinen kesän viimeinen päivä - ja biitsi oli täynnä jos jonkinmoista vipeltäjää. Aurinkokin oli päättänyt kunnioittaa tätä juhlapäivää porottamalla sananmukaisesti kuin viimeistä päivää.








Eipä siinä sitten tajuttu laittaa aurinkorasvaa ennen kuin jossain puolimatkassa ja siinäkin oli suojakerroin vain 15. Eikä mulla ollut hattuakaan. Epic fail! Poltin päänahkani, otsani, nenän, kasvojen alaosan, osan niskasta (aurinkorasva oli levitetty vähän sinnepäin), decolteen (siihen tuli kivoja kuvioita, kun mulla oli kameralaukku olan yli ja lisäksi kamera kaulahihnassa) ja käsivarret. Lisäksi tapahtui ns. käänteinen pandailmiö: minulla oli suuret aurinkolasit päässä, joten silmänympärykset ja posket olivat aivan valkoiset.



Pari seuraavaa päivää olin vain punainen kuin rapu ja perkeleen kipeä, toisena niistä otsa turposi palloksi, mutta peittyi hyvin otsatukalla. Herättyäni niitä seuraavana aamuna koin aikamoisen järkytyksen. Otsan turvotus oli alkanut valua alaspäin, silmäluomet olivat niin turvoksissa, että silmät olivat vain pienet viirut. Sen päivän vietin sängyssä jääpussi naamalla. Eihän se turvotus tietenkään laskenut moneen päivään ja mietin, että pitääkö tälläkin reissulla tutustua paikalliseen sairaalan (edellisenä kesänä New Yorkissa tein retken paikalliseen ER:ään sikainfluenssaepäilyn vuoksi).



Kallisarvoisia lomapäiviä Enkelten kaupungissa ei kuitenkaan voinut tuhlata piilottelemalla lärviään hotellihuoneessa, joten päätin olla välittämättä tuijottavista ihmisistä ja kauhusta kirkuvista pikkulapsista ja lomailla sydämeni kyllyydestä. Ostin oikein hyvän hatun ja pidin aurinkolasit päässäni sisälläkin. Maanantaina jättäessämme LA:n savusumun taaksemme ja suunnatessamme vuokra-autolla Interstate 15:lle päämääränämme Las Vegas, näytin jo melkeinpä ihmiseltä.

Tästä episodista opin sen, että en enää ikinä ikinä ikinä ole ilman aurinkorasvaa, jos on pienintäkään epäilystä, että voisin palaa, enkä ilman hattua auringonpaisteessa. Enkä myöskään enää ikinä peiliin katsoessani tule ajattelemaan olevani ruma! Olenhan minä oikein soma, kun naamani ei ole turvonnut kolminkertaiseksi!

Vegasiin päästyämme otettiin kaikki ilo irti vuokra-autosta ja tehtiin retki Hoover Damille ja Grand Canyon Westiin. Molemmat olivat todella vaikuttavia, mutta Grand Canyonilla osan ilosta vei se, että jo pelkästä kanjonin näkemisestä oli tehty uskomatonta rahastusta. Kai se Hualapai-heimo sitten tahtoi ottaa takaisin kaiken, mitä valkoinen mies oli heiltä vienyt. Pelkkä käynti maksoi yli 40 taalaa, Skywalk olisi maksanut toisen mokoman. Ei ollut mitään järkeä maksaa Skywalkista, koska 99% varmuudella mun jalkani eivät olisi kantaneet sen vertaa noissa korkeuksissa, että se olisi ollut kannattavaa!






Taidanpa nyt tehdä niin radikaalin päätöksen, että julkaisen tämän tekstin nyt ja jatkan matkakertomusta myöhemmin. Jotta saan varmasti edes jotain julkaistua. Tällä hetkellä pitää kamalaa kiirettä; uusi opintojakso alkaa muutaman viikon päästä, olen pimiökurssilla ja pitäisi ehtiä valokuvatakin ja parin viikon päästä alkaa järjestyksenvalvojakurssi. Ja sitä ennen lehtikirjoittamisen kurssi ja yhdeksi illaksi olen menossa tutustumaan kalligrafian maailmaan. Ja painitapahtumaa pukkaa. Näin käy aina syksyisin - kalenteri on täynnä loppuvuodeksi viimeistään syyskuun lopussa.

Viimeinkin oma kamera

Olen kuvannut paljon duunikameralla ja nyt on vähän kaihertanut se, että reissussa pitää kuvata pokkarilla - unohtamatta tietenkään filmijärkkäriä, jonka otan myös mukaan mustavalkokuvia varten, kun on se pimiökurssi tulossa.

Tein nyt sitten aika viimetippaan sellaisen päätöksen, että tilasin Canon EOS 450D 18-55 +75-300 Kitin ja kasan muistikortteja siihen. Nyt ei ole varaa shoppailla reissussa, mutta onneksi valokuvaaminen onkin kivempaa. En malttaisi odottaa, että pääsen kuvaamaan KAIKKEA! Raivolla!




Olen niin innoissani, etten tahdo pysyä housuissani! Toivottavasti kameran saapumisen kanssa ei nyt tule mitään viivytystä, kun eihän tässä ole kuin viikko aikaa!

Pimiökurssille

Sain ilmoittauduttua työväenopiston mustavalkopimiökurssille! Aivan mahtavaa. Kurssi alkaa melkein heti meidän jenkkireissun jälkeen yhdellä viikonlopulla, jonka jälkeen on pari kuukautta itsenäistä työstkentelyä ja sitten yksi päivä vielä. Ja pimiötä saa käyttää ensi vuoden huhtikuulle saakka! Sisko lupasi lainata filmijärkkäriä, vaikka niitä kyllä saisi huuto.netistä puoli-ilmaiseksi. Ehkei kuitenkaan tässä vaiheessa ennen reissua. Taidan jo tänään käydä hakemassa muutaman mustavalkofilmin.

Pimiötyöskentely oli ihan parasta koulussa. Opiskelin siis mediantuotantoa (HND Media Production) Grimsby Collegessa, joka ainakin silloin oli osa University of Lincolnshire and Humbersidea. Pääaineeni oli luova kirjoittaminen. Etenkin ensimmäisenä vuonna tuli valokuvailtua paljonkin ja vietettyä paljon aikaa pimiössä. Mustavalkokuvat ovat niin kauniita ja nyt digikuvauksen vallattua maailman tuo unohdettu taiteenlaji on erityisen viehättävä.

Olen niin innoissani huntuvirityksistäni, että olisi jo kiire kotiin! Liukuva työaikani onneksi mahdollistaa sen, että voin lähteä jo kolmelta projektini pariin. Tiimarin kautta - pitää tsekata, jos sieltä löytyisi halvalla silkkikukkasia huntua varten, kun nuo ihanat höyhenkukkaset osoittautuivat vähän liian pieniksi. Lisäksi olisin kovasti innostunut värkkäämään korvakoruja, vaikka itselläni on korvissa 8mm:n venytykset, joten en voi tavallisia korvakoruja edes käyttää. Mutta enköhän löydä jostain sopivan uhrin käyttämään räpellyksiäni.

Alla flunssan raatelema naamatauluni, juurikasvuni ja nyppimättömät kulmakarvani. Onneksi ensi viikolla pääsen luottokampaajani hoiviin ja saan samalla myös uudet kulmakarvat.

Hääjuttuja ja herkkuja

Päätin tänään, että teen itse meille hääjuhliin kakunkoristeen. Vähän samaan tyyliin kuin Hunter's Designs -sivustolla. Toki paljon kivemman ja kauniimman. Hahmot voisivat olla vaikka kissoja, jos en jaksa vääntää mini-me:tä meistä. Nyt pitäisi saada kamala kasa erinväristä Fimoa ja kokeeksi jo täytin ostoskoria eri väreillä tuolla Sinellin verkkokaupassa, mutta en mä nyt tähän hätään ala tilaamaan viidellä kympillä mitään askartelumassoja. Pitää harkita sitten reissun jälkeen, syksyn ja talven pimeinä iltoina on aikaa värkkäillä tuollaisia juttuja. Mutta on ne ihan hiton söpösiä ja persoonallisia ja minä vanhana (tosi vanhana!) muovailuvahafriikkinä varmaan saisin ihan hienoja virityksiä aikaan.



Olen myös vähitellen innostunut paperikukkasista ja sen sellaisesta. Ja mitä enemmän asioita mietin ja hääblogeja surffailen, sitä enemmän vahvistuu ajatus, että kaikki tehdään itse. Ja aina kun on mahdollista, kierrätetyistä materiaaleista. Tulee persoonallista jälkeä ja rahaakin säästyy. Paitsi jos toimii kaikkien asioiden kanssa tyyliin viidelläkympillä askartelumassoja kakunkoristetta varten. Hih. Joka tapauksessa, luulen että syksy ja talvi askarrellaan - siis minkä töiltä, opinnoilta ja treenaamiselta ehditään. Uskaltauduin viimein rekisteröitymään, tai siis laittamaan hakemuksen, Offbeat Bride -sivustolle. Siellä on osioita, joihin ei suuri yleisö pääse käsiksi ja läheskään kaikkia halukkaita ei oteta mukaan. Rekisteröityessä pitää kertoa mm. itsestään ja suunnitelmistaan ja siitä, mitä itse toisi mukaan yhteisöön. Wish me luck, laitoin hyvät sepustukset! Ai niin, voi kun ne mun huntu- ja fascinator-tilpehöörit tulisivat pian, niin pääsisin toteuttamaan itseäni!

Useissa jenkkiblogeissa olen törmännyt ohjeisiin, joilla voi rakentaa "valokuva-automaatin" häihin. Tämä olisi kiva ja melkeinpä ilmainen vaihtoehto tylsälle vieraskirjalle. Eikä kenellekään tulisi paineita siitä, mitä kirjoittaa. Valitaan vaan joku kaunis tausta, ehkä jopa kehys, jota vieraat voivat pidellä. Saataville voisi jättää esimerkiksi pahvinkappaleita ja tusseja, jotta vieraat voisivat halutessaan kirjoittaa plakaatin, jota pidellä kuvassa. Ja jotain irtoviiksiä, hassuja hattuja ja muuta sälää, mikä varmaan saisi kamera-aratkin yksilöt houkuteltua kameran eteen ja antaisi viestin, että hassutella todellakin saa. Tästä jäisi todella kiva muisto. Pari linkkiä aiheesta, sisältävät aivan ihania kuvia, jotka kannattaa katsoa:

Becoming Mrs. Mchugh: Ideas I love: Homemade photo booths
The Wedding Hug: How to make you own wedding photobooth
Weddingtobe: How to make your own wedding photo booth



Päätin muuten järjestää itselleni polttarit, kun mulla ei ole kaasoa tai ketään muuta, joka ottaisi ohjat käsiinsä ja järjestäisi sellaiset. Sureskelin sitä hetken aikaa, mutta päätin sitten, että kukas kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse. En edes kaipaa mitään kamalan suurta ohjelmanumeroa enkä halua, että kukaan joutuu tuhlaamaan suuria summia minuun. Vaivaudun liiallisesta huomiosta. Sulho lähtee taas Japaniin supertähteilemään, sattumoisin juuri sinä viimeisenä viikonloppuna ennen meidän reissua. Käytänpä sitten tilanteen hyväkseni ja kutsuin meille sekalaisen joukon uusia ja vanhoja ystäviä. Rakastan juhlien järjestämistä ja ihmisten kestitsemistä, joten tämä sopii mulle oikein mainiosti. Hyvää ruokaa, juomaa ja ehkä illalla jonnekin tanssimaan. Ihan parhautta. Jos luet tätä ja olet suruissasi siitä, ettet ole saanut kutsua, voit asiasta mulle mainita. En voinut kaikille kavereille kutsua laittaa, mutta eiköhän porukkaan mahdu mukaan jos haluaa.






Taas postailen kuvia herkuista! Ja mulla on lauantaina hiilaritankkauspäivä! Pitkällisten harkintojen jälkeen alan kallistumaan jäätelöön, jota aion siis nauttia jälkiruuaksi, en kolmea litraa. Muuten normihiilarittomalla mennään.

Palanut ja syöty

Ihanan viikonlopun jälkeen työhön palaaminen oli kyllä aikamoista tuskaa. Hetken kun sai maistaa vapautta, maanantaiaamu tuntui todella synkältä. Synkkähän se olikin, ukkonen pauhasi ja vettä satoi siinä kahdeksan kieppeillä, kun tänne raahauduin. Nyt jo vähän paistelee. Lepo on kuitenkin tehnyt tehtävänsä siinä mielessä, että olen ollut tosi tehokas tänä aamuna ja saanut paljon aikaan.

Olin näköjään taas tosi hyvin valmistautunut reissuun. Hyttysmyrkky jäi kotiin ja aurinkorasva laittamatta huolimatta sen mukana olosta... olen siis täysin syöty ja lisäksi käräytin selkäni juostessani hyönteisten perässä kameran kanssa vain bikinit päällä. Hyttysten lisäksi tunnuin maistuvan myös paarmoille, jotka jostain syystä olivat kovin tykästyneitä polvitaipeisiini. Hyttyset taas suuntaavat näköjään mieluiten sormiin ja varpaisiin. Toki koko jalat ovat täynnä paukamia, mutta suurimmat keskittymät sormissa ja varpahissa.

Aurinkorasva kuuluu yleensä vakiovarusteisiin, enkä koskaan yritä vartavasten ruskettaa itseäni. Sanon EI ihosyövälle! Sisäinen teinigoottini on myös sitä mieltä, että kalmankalpeus on kaunista! Tänä kesänä olisi kuitenkin tarkoitus ennen reissua saada vähän rusketusta nahkaan, niin ei heti kärvennytä siellä Kalifornian auringon alla. Olishan se aika ikävää, jos hääkuvissa näytettäisiin molemmat keitetyiltä ravuilta. Tietäjät - kannattaako mennä solariumiin ennen matkaa, estääkö se palamista? Mun on vaikea kuvitella, että jaksaisin itteäni ruskettamalla ruskettaa, koska itsensä auringossa grillaaminen on ehkä tylsintä ikinä.

Otin viikonlopun reissulla jonkun 300-400 kuvaa. Valokuvablogiin ja Facebookiin niitä jo laitoinkin esille, mutta tässäpä silti parit maistiaiset, koska olen innokas tunkemaan tuotoksiani joka paikkaan, ettei kukaan vaan missa niitä:



















39 päivää kesälomaan. Voiko nyt jo pidättää hengitystä?! Ja ihan sivuhuomautuksena; ylikeitetty parsakaali on aivan kamalaa, vaikka parsakaali on muuten ihan mun lemppari.

Kyllä maalla on mukavaa

Saavuimme eilen loputtomalta tuntuneen automatkan - ja yhden harhaanajon - jälkeen miehen vanhempien "mökille". Lainausmerkit siksi, että talohan tämä on. Tai tila. Iloisten tuttujen naamojen lisäksi meitä tervehti kovaääninen bäää bäääääääh, pihassa laiduntaa pari pientä pässiä, jotka on syksyn tullen tarkoitus laittaa pataan. Hauskoja otuksia ovat ja kovin huomionkipeitä. Koko ajan pitäisi olla rapsuttamassa. En tiedä johtuuko tämä siitä, että kissoja on vähän ikävä, mutta tuo parivaljakko on aivan kuin meidän kattiparivaljakko. Toinen on pläskimpi, huomionkipeämpi ja pelottomampi, toinen taas hieman syrjäänvetäytyvämpi. Aivan kuin Urho ja Silppuri. Toisaalta, näen meidän pojat aina kaikissa elukoissa; kaikki huuhkajat ja pöllöt näyttävät Silppurilta ja kaikki pötkylämäiset hassunnäköiset otukset, kuten mursut, ovat taas urhomaisia.



Eilinen ilta meni porukalla grillaillen ja valkoviiniä maistellen. Saunottiin ja käytiin uimassa ja heti on jotenkin tosi rentoutunut fiilis. Stressi ja vitutus ovat poissa ja varmaan kohta väsymyskin, kun vetelin hirsiä sujuvasti kellon ympäri. Tämä viikko on ollut rankka, alkuviikon vatsatauti imi mehut täysin ja loppuviikko menikin pienessä koomassa. Vesijuoksu onneksi vähän herätti.

Eilen innostuin taas valokuvaamaan kaikki kukkaset, jotka puutarhasta löytyi. Oli muuten aikalailla erinäköistä sakkia, kuin toukokuussa, kun viimeksi kävimme täällä. Toukokuussa otetut kuvat löytyvät valokuvablogistani High on Life. Uudetkin löytävät tiensä sinne, kunhan pääsen niitä työstämään. Pitää keksiä vielä jotain muuta jännää valokuvattavaa, viime kerralla kuvatut "taidekuvat" onnistuivat erinomaisesti. Ainakin omasta mielestäni.





Ihanan hiljaista ja rauhallista täällä kyllä on. Miehen molemmat veljet ja toisen jälkikasvu ovat täällä, sekä tietenkin talon isäntäväki. Pojat ovat kadonneet värkkäilemään omia juttujaan, molemmilla on ihan kiitettävät kädentaidot ja olivat eilen vääntäneet rautakappaleesta hienon puukon, jota karkaistiin grillissä koko ilta. Saa nähdä mitä tänään saavat aikaiseksi. Miehet katosivat rassaamaan autoja ja anoppi ja allekirjoittanut sekä ihanainen Papu-koira chillataan. Kohta kai pitäisi alkaa miettiä seuraavaa sapuskaa ja viritellä grilliin tulta. Ja valkkaripullokin varmaan korkata, kun ollaan reilusti jo iltapäivän puolella.



Illalla olisi Hirvensalmella lavatanssit, jotka vähän kiinnostaisivat. Mekko ja tanssikengät tosin taisivat jäädä kotiin!