Päivä 4: Harrastus

Eilen en ehtinyt kirjoitella, koska aamupäivä meni nukkuessa hyvässä seurassa ja hyvän viinin kera pitkäksi vierähtäneen perjantai-illan jälkeen. Iltapäivällä pitikin sitten jo rientää juhlimaan siskon synttäreitä.

Nelospäivän teema on harrastus. Viimeksi olen ampunut vuosi sitten (ja silloin todella huonosti, osuin kai kahteen savikiekkoon), mutta toivottavasti saan taas pian pyssyn kouraani. Eniten tykkään ampua käsiaseella, mutta myös pumppuhaulikko kuuluu lemppareihin. Minulla on SRA-kortti ja toiminnallinen ammunta onkin paljon mielenkiintoisempaa, kuin rata-ammunta. Radalla tosin osun paljon todennäköisemmin!

Ammunta on hyvä harrastus - sitten kun zombie apocalypse tulee (ja sehän tulee ihan väistämättä josain vaiheessa), on suuremmat mahdollisuudet selviytyä ;) Kuvassa ensimmäinen kohtaamiseni pumppuhaulikon kanssa. Kuva otettu Lopella joitain vuosia sitten.

Päivä 3: Perheenjäsen

Siellä on kesä! Tuli polkiessa vähän hiki, kun mittari puskee kolmeenkymppiin ja tuosta matkasta on puolet loivaa ylämäkeä. Hyvä fiilis silti, jotenkin kierolla tavalla nautin siitä, että hikoilen kuin sika. Sitä paitsi en aio enää ikinä valittaa kuumuudesta. En viime talven jälkeen. Sitä paitsi minä olen meidän perheestä se, joka voisi muuttaa Los Angelesiin tai Las Vegasiin tältä istumalta. Pitää siis opetella nauttimaan kunnon helteestä.

Tänään en jaksa tämän enempää höpötellä, kun pitää vähän chillata vähän ennen kuin lähdetään ihmisten ilmoille. Päivän kuvaan siis. Kuvassa kaunis äitini yli 30 vuotta sitten eli vähän yli kaksikymppisenä. Ja se blondi olen minä. Äiti on minulle niin kovin rakas ja toivon kovasti näkeväni hänet huomenna.

Bonuksena kaunis pieni siskoni, joka täyttää huomenna 30. Kuva on Las Vegasista viime vuoden syyskuulta, muutamia tunteja ennen kuin minä ja mieheni sanoimme "I do". Kampaus oli vasta tekovaiheessa - ei se tuollaiseksi jäänyt!

Päivä 2: Suosikkitavara, ja muuta höpötystä.

Pääsin viimein avaamaan pyöräilykauden eilen. Lupasin jo viime kesänä, että tänä kesänä ajelen uudella tuliterällä fillarilla, mutta tuli poljettua niin luvattoman vähän, että wanha saa vielä luvan kelvata. Ainakin 500 kilsaa sillä pitää ajella vielä, vaikka rämiseekin aika lailla. Eihän siihen kauaa kestä, kun työmatka on yhteensä 11 kilometriä päivässä!

Kunto pääsi talven aikana romahtamaan aivan totaalisesti, kun kompastelin joulukuussa: revin nilkasta nivelsiteet ja jalkapöytä murtui. Paraneminen kesti yli neljä kuukautta ja välillä jalka oli niin kipeä etten voinut edes kävellä. Onneksi pystyin tekemään etätöitä aina kun jalka äityi pahaksi. Kuntoutus oli melkeinpä se kaikkein tuskallisin osuus, nilkka oli arpeutunut ja jäykistynyt. Kun seisoin nenä seinää kohti, varpaat pari senttiä seinästä, en saanut polvea seinään, kun nilkka ei vain taipunut. Sen venyttely sattui niin, että välillä oli pakko huutaa. Hui.

Olen siis säälittävän huonossa kunnossa ja ikäloput mummotkin polkevat mun ohitseni jopa ylämäessä, mutta eiköhän tämä tästä. Tsemppiä minulle! Fillaroinnin lisäksi olen taas eksynyt jumpallekin muutamaan kertaan ja tarkoitus on panostaa siihen, joten eiköhän se kunto ala kasvaa taas kohisten. Salitreenistä haaveilen, mutta se vähän pelottaa vanhojen vammojen sekä kaularangan nivelrikon vuoksi. Pitäisi kai palkata personal trainer, joka ymmärtää tuollaisten juttujen päälle, ainakin auttamaan uudestaan alkuun.

Kakkospäivän kuvan teemana on suosikkitavara. Mietin tätä pitkään ja tulin siihen tulokseen, että voisin melkein kaikesta luopua. Toki rakastan tietokonettani, kameraani, kirjojani ja vaikka mitä muuta sälää, mutta se tärkein on kulkenut jo kohta yhdeksän kuukautta aina mukana, vasemman käden nimettömässä. Se on titaania, joten edes minä en sitä saane rikottua.

Samalla näette myös järkyttävät nakkisormeni.

Kramppeja ja nyrjähdyksiä

Ai niin, päätin myös uuden alun kunniaksi vaihtaa blogin nimen. Tämä kuvaa minua. Piste. Kaikki minut tuntevat ihmiset tietävät, mitä tarkoitan.

(Olen ehkä maailman onnettomuusalttein ihminen.)

30 päivää, 30 kuvaa

Aikaa on taas vierähtänyt, kun opiskelut ja stressi ovat vieneet ajan ja voimat. Nyt yhdet opinnot on saatettu menestyksekkäästi päätökseen, toiset jatkuvat vasta ensi vuonna ja stressi on alkanut helpottaa monestakin syystä.

Aloitan uudelleen bloggaamisen osallistumalla 30 päivää kestävään haasteeseen teemalla 30 päivää, 30 kuvaa.

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

Ensimmäisen päivän kuva on siis omakuva. Tämä on viime vuodelta ja minulla on siniset piilarit silmissäni - sen takia näytän niin oudolta ja vieraalta!

Erittäin hyvä sitruuna-mangojuustokakku

Laitanpa tämän tännekin, kun tuli kirjoiteltua ihan hatusta vetäistyn juustokakun resepti, kun sitä kovasti kyseltiin. Muutin uuteen uuteen työhuoneeseen ja lupasin "tupaantuliaisiin" leipoa juustokakun. Näitä on tullut leivottua sen verran paljon, että nykyisin tulee aikalailla sävellettyä. Olen vähän sellainen freestyler juustokakkumestari!

Hyvin tuntui maistuvan ihmisille!

Tainan sitruuna-mangojuustokakku

Pohja
200 g Digestive-keksejä
75 – 100 g voita

Juustoseos
4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
Vähän yli puoli purkkia Lemon Curdia
noin ½ dl sitruunamehua
makeutusainetta t. sokeria oman maun mukaan (kannattaa laittaa vähän kerrallaan, ettei tule vahingossa liian makeaa)
5 liivatelehteä
vähän vettä

Kiille
purkki mangososetta (Semper) t. pari desiä mangomehua t. jotain mehukeittoa
noin 1 rkl sitruunamehua
2 liivatelehteä
vähän vettä

Koristeeksi
säilykemangoja


Ota voi hyvissä ajoin pehmenemään.

Laita liivatelehdet (5) kylmään veteen lillumaan.

Laita irtopohjavuokaan pohjalle leivinpaperi. Laita Digestive-keksit tehosekoittimeen ja jauha jauheeksi. Laita pehmennyt voi joukkoon ja sekoita uudestaan. Painele seos vuoan pohjalle.

Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita huolellisesti joukkoon tuorejuusto, Lemon Curd, makeutusaine/sokeri sekä sitruunamehu.

Lämmitä mikrossa max puoli desiä vettä kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne kuumaan veteen huolellisesti niin, että ne sulavat kokonaan. Sekoita huolellisesti juusto-kermaseokseen ja laita seos pohjan päälle. Tasoita hyvin ja laita jääkaappiin hyytymään neljäksi tunniksi.

Neljän tunnin päästä

Laita liivatelehdet (2) kylmään veteen.

Sekoita mehu/sose/keitto ja sekaan liivatelehdet samalla tavalla kuin aiemmin. Kaada seos kakun päälle ja anna hyytyä vielä pari tuntia.

Koristele halutessasi.

Syö.

Ennakkolupaus uudelle vuodelle

Kukkarossani asusteleva Matti on tullut tänä syksynä kovin tutuksi, koska elin täysin yli varojeni ikimuistoisella Los Angeles & Las Vegas -reissulla. Laskuni toki pystyn maksamaan, mutta siihen se melkein jääkin. Tilanteen pitäisi helpottaa muutaman kuukauden päästä, kun saan maksettua pari juttua pois, mutta silti päädyin tekemään radikaalin päätöksen.

Näin ennakkoon annan jo sellaisen uudenvuodenlupauksen, että en osta rätin rättiä - enkä kenkiä - ensi vuonna, ellei ole täydellinen pakkotilanne. Pakkotilanne voi olla esimerkiksi vaatehuoneen tuhoutuminen tulipalossa, kolmenkymmenen kilon laihtuminen tai talvikenkien totaalinen hajoaminen tuhannen pillun päreiksi. Jätän itselleni sellaisen porsaanreiän, että second hand -ostokset ovat sallittuja. Tämä ei kuitenkaan anna lupaa kalliissa vintage-putiikeissa juoksenteluun. Kirppareilta ostaminen on sallittua.



Muutenhan tämä varmasti toimii ihan hyvin, mutta kova paikka tulee pääsiäisen aikoihin, kun matkustan Lontooseen. Mutta kyllä mä siihen kykenen. Olenhan jo ostanut enemmän vaatteita ja kenkiä, kuin keskiverto kuuden hengen perhe kuluttaa elämänsä aikana... Vaatehuonekin ratkeaa liitoksistaan eikä sinne mahdu enää yhtään mitään. Miesparkakin joutui jo viemään omat vaatteensa evakkoon makuuhuoneen kaappiin mun rytkyjeni tieltä.

Jos siis bongaat minut vaatekaupassa ensi vuoden aikana, ole ystävällinen ja ohjaa minut pois sieltä mahdollisimman nopeasti!

Ps. En saa ostaa myöskään laukkuja!

Ihan sairraan hyvä savulohipasta

Pyydän anteeksi lukijoilta, etten ole päivittänyt blogiani aikoihin. Kaamosmasennus yhdistettynä työ- ja opiskelukiireisiin, järkyttävään niskajumiin ja stressiin iski pahasti eikä ole ollut energiaa mihinkään ylimääräiseen. Nyt tuntuu, että fiilikset alkaa parantua. Niskajumikin parannettiin - kävi ilmi, että joku nikama rintarangassa menee helposti väärään asentoon ja aiheuttaa kamalia kipuja. Menin kuitenkin salille fysioterapeutin kielloista huolimatta ja muljautin sen perkuleen nikaman uudestaan. Se runnottiin paikoilleen toissapäivänä, joten eiköhän tästä mennä vain ylöspäin. Se nyt on kai selvää, että mummojumpat on mun kohtaloni, isoilla painoilla aiheutan vain tuskaa itselleni.

Saimme eilen yllätykseksemme illallisvieraan Japanista. Ei siis ollut ylläri, että kyseinen henkilö on Suomessa, vaan se että tulee meille syömään ja tuo pari tyyppiä mukanaankin. Aikaa oli vähän ja panikoin tovin pohtien, mitä ruokaa laitan. Yritin soittaa jopa äiteelle, joka on kokki, mutta eihän se tietenkään vastannut, kun olisi kerrankin ollut oikeasti asiaa. Ajan vähyyden vuoksi päädyin savulohipastaan, koska kermalla, juustolla ja voilla ei vain voi mennä vikaan. Jälkkäriksi tein mustikkarahkaa, koska Prismassa ei ollut pakastepuolukoita. Meillä syödään normaalisti tosi vähän pastaa/riisiä/pottua tms. vaikka pasta on ihan parasta. Pitää siis käyttää tällaiset tilaisuudet hyväkseen!

Tästä tulee siis tosi iso satsi... jonka kyllä neljä komeaa urheilijanuorukaista ja yksi pyylevä täti, joka söi kyllä aika vähän, tuhosivat melkein kokonaan:

500g täysjyväpastaa (penne)
700g lämminsavulohta
2 banaanishalottia
1 kynnetön valkosipuli
Voita
6dl ruokakermaa
100g Violan Kolme pippuria -tuorejuustoa
100g Valion Mustaleima-pastajuustoa
suolaa
cayennepippuria, koska laitan sitä aina kaikkeen

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Keitä pasta, ei tartte keittää ihan täyttä aikaa. Huuhtele kylmällä vedellä ja kaada ison uunivuoan pohjalle.

Leikkaa sipulit ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Kuullota voissa. Lyö joukkoon ruokakermat ja tuorejuusto ja anna muhia hetken aikaa. Pilko lohi palasiksi ja laita joukkoon. Mausta.

Kaada lohi-kermakastike uunivuokaan pastan joukkoon ja sekoita mukaan pastajuustoa. Sirottele loput juustot ruuan päälle ja laita uuniin. Uunissa se oli varmaan jonkun puoli tuntia, siihen asti että alkoi vähän saada väriä päältä.

Tarjoilin salaatin kera ja tarjolla oli myös loput pastajuustosta ja parmesania, mikäli joku tahtoi vielä juustoisempaa settiä. Sapuska upposi sakkiin tosiaan kuin kuuma veitsi voihin.

Mustikkarahka oli myös erittäin yksinkertainen luomus ja sitä oli paljon, mutta sekin kulho melkein nuoltiin puhtaaksi... emäntä sai olla tyytyväinen. Ja kannatti muuten panostaa vähän jouluiseen kattaukseen - vieras oli niin otettu, että kävi vielä ottamassa kuvan pöydästä erikseen!

500g rahkaa
5dl kuohukermaa
400g mustikoita
makeutusainetta oman maun mukaan

Vatkaa kerma, lyö rahka ja mustikat sekaan ja lisää makeutusaine. Älä laita liikaa, ettei tule ällömakeeta. Tästä tulee sikahyvää.

Minäpä yritän nyt taas kirjoitella näitä juttujani vähän useammin. Tämähän on paljon mukavampaa kuin verkkoviestinnän historiasta kirjoittaminen ja tekstikin syntyy ilman suurempia tuskia, ahdistuksia tai itsemurhafiiliksiä. Eli siis voimme hyvillä mielin sanoa, että I'm back in business!

Potkua syksyyn?!

Päätin vakaasti, että alan syömään kunnolla ja otan vitamiinikin. Silti söin lounaaksi Lämmin Kuppi -keittoa ja kuivaa näkkäriä, kun en ollut oikein valmistautunut tämän päätöksen vaatimalla tavalla. Huoh. Aamulla sain sentään vitamiinit kurkusta alas, koko Animal Pak -pussillisen. Hieno suoritus! Se ei kuitenkaan riitä, kun pitäisi töistä suoraan kiiruhtaa jumpalle ja sieltä palaveriin. Jotain ravitsevaa pitäisi keksiä siihen väliin.

Tänä iltana suunnittelen huomiset ruokailut valmiiksi, vaikka mikä olisi, koska huomisestakin tulee superkiireinen päivä. Lounastunnilla olisi tarkoitus käydä vähän jumppailemassa ja töistä sitten suoraan kalligrafiakurssille, joka kestää puoli yhdeksään. Ei tuollaista menoa jaksa, jos ei syö kunnolla. Nyt kyllä pakotan itseni syömään niitä ällöttäviä hedelmiä ja vihanneksia, vaikka olisivatkin limaisia ja koostumukseltaan epämääräisiä. Syön jopa banaaneja, vaikka ne ovatkin olleet mun nemesikseni jo kolmen vuosikymmenen ajan!

Tarvitsisin nyt jotain vinkkejä siihen, miten saan potkua syksyyni. Mitä lähemmäs marraskuuta mennään, sitä flegmaattisemmaksi muutun, masennus pukkaa päälle vaikka se muuten onkin hallinnassa, itkettää ja väsyttää niin, että sängystä nouseminen on joka aamu kamalaa tuskaa... ja joka syksy sama juttu, vaikka kuinka yrittäisin taistella vastaan. Ulkoilu ei ole ratkaisu, koska en tykkää ulkoilla pimeässä enkä etenkään kylmässä. Siedän kylmyyttä todella huonosti.


Tämä väsymys ja kyvyttömyys tehdä mitään järkevää sitten puolestaan aiheuttavat suunnatonta vitutusta ja pettymystä itseensä, koska olisi niin paljon asioita, joita haluaisin tehdä. Tahtoisin olla sellainen Duracell-pupu, joka vaan jaksaa vaikka mikä olisi. Kertokaa mulle hyvät superihmiset, miten saatte motivoitua itseänne jaksamaan?! Tahdon olla kaltaisenne

Ei oo helppoa, prkle.

Ruokaongelmia

En ole jotenkin saanut ruokailujani järkeistettyä tuon reissun jälkeen. Ei tee mieli mitään, kaikki mahdollinen ällöttää ja saatan helposti olla koko päivän syömättä ja sitten illalla pakonomaisesti mättää nälissäni ihan mitä sattuu. Jostain syystä eri ruokien koostumukset - etenkin hedelmien ja vihannesten - tuntuvat inhottavilta ja esimerkiksi pähkinöitä en tahdo syödä ollenkaan. Vähän mahdotonta sitten vetää Poliquinin liha- ja pähkinäaamiaislinjaa. En jotenkin saa edes vitamiinipillereitä syötyä - Animal Pakit ovat viiminen asia, mitä tahtoisin suuhuni laittaa.

Ainoa asia, mitä voisin syödä ihan miten paljon hyvänsä, on juusto! Ihan mikä vain juusto kelpaa mulle, mitä haisevampi, sen parempi. Kunhan se on koostumukseltaan tasaista ilman mitään sattumia. Voikohan pelkällä juustolla elää? Siinä sivussa menisi tietysti hyvä punaviini! Ja ennen kuin joku keksii ehdottaa, niin ilmoitan jo valmiiksi että en satavarmasti ole raskaana. Mulla on välillä kausia, jolloin juutun yhteen ainoaan ruokaan, jota voin syödä. Joskus lukioaikana en syönyt juuri mitään muuta kuin pastaa ja parmesania, koska kaikki muu oli kamalaa.


Olo on aika surkea ja olen väsynyt koko ajan, mutta se on varmasti seurausta heikosta ruokinnasta. Kai se pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja laittaa vaikka kännykkään muistutus kolmen tunnin välein, että pitää syödä. Ja laittaa ne ruuat etukäteen valmiiksi, jotta ei sitten tarvitse välipala-aikaan alkaa miettimään, että mitä suuhunsa pistäisi. Ja syödä vaikka sitten hampaat irvessä, väkipakolla. Ehkä sillä saan voimani palautettua ja ruokahommelit sitä myötä kuntoon. Ja riittää sitten voimaa ja motivaatiota tehdä muutakin kuin pötkötellä sohvalla tai pelata Civiä.